RAHOITTAJAT


Aktiivinen vaikuttaja ja asiantuntijaYhteiskunnallinen vaikuttaminen on yksi keskeisimmistä tehtävistämme. Vaikutamme lainsäädäntöön, viranomaisten toimintaan ja kunnalliseen päätöksentekoon tekemällä esityksiä, antamalla lausuntoja ja levittämällä tietoa maahanmuuttajataustaisen väestön tarpeista, olosuhteista ja erityisongelmista. Olemme aktiivisesti mukana useissa valtion, kunnallishallinnon ja järjestöjen yhteistoimintaa kehittävissä työryhmissä. Liiton vahvuutena ovat laajat kanavat eri etnisiä ryhmiä edustaviin maahanmuuttajayhteisöihin. Toimintamme kautta saamme jatkuvasti ajantasaista tietoa maahanmuuttajataustaisen väestön arjesta ja erityisesti haavoittuvien ryhmien, kuten väkivallan uhrien ja syrjäytyneiden perheiden, ongelmista. Jäsenyydet työryhmissä ja verkostoissaJulkishallinto
Järjestöjen yhteistyöelimet ja verkostot
Kansainvälinen toiminta
Muut
|



